perjantai 17. helmikuuta 2017

Lämpöinen neuletakki

Ryhdyin joskus ehkä kaksi vuotta sitten monimutkaisimpaan työhön siihen mennessä. Olin pitkään suunnitellut tekeväni jotain vähän suuritöisempää, koska pipoissa ja muissa en saanut kulumaan muutamaa päivää kauempaa. Muutamia ohjeita selailtuani päädyin Novitan neuletakkiin.


Välihuomautuksena todettakoon, että eipä tässäkään mennyt hirveän kauan, mutta en ole ennen tätä talvea sitä käyttänyt, joten en ole saanut sitä tänne blogiinkaan.

Mutta takaisin kahden vuoden takaisiin tunnelmiin. Tiesin, että aluksi on tehtävä mallikappale, jotta saa oikean kokoisen paidan. Mutta se osoittautui ehkä työn vaikeimmaksi osuudeksi. Kuinka jaksaa alkaa tekemään mallikappaletta, kun tietää, että sen joutuu kuitenkin lopuksi purkamaan? Lankojen ostamisen jälkeen menikin ehkä viikko ennen kuin sain aikaiseksi aloittaa. Mallikappaleen aikana oli hyvä opetella työssä käytettyä mallikertaa, jollaista en siis aikaisemmin myöskään ollut tehnyt.


Joutuihan sitä useampaan otteeseen aloittamaan alusta ennen kuin se sujui ilman virheitä. Muutenkin koko ohje vaikutti aluksi aivan heprealta, mutta kyllä se siitä aukeni, kun ajatuksella jaksoi lukea läpi. Omat lunttilaput, joista seurasin kerroskohtaista etenemistä, auttoivat myös paljon.

Käytin Novita Aava -lankaa, vaikka alkuperäisessä ohjeessa käytettiin Novita Lehtoa. Käytin siis myös paksumpia puikkoja. Niinpä jouduin tekemään XL-koon ohjeen mukaan, jotta lopputuloksena sain M-kokoisen paidan. Tai tarkemmin sanoen käytin XL-koon silmukkamääriä, mutta M-koon senttimääriä.

Lopputuloksesta tuli hieman iso, koska paita venyy hartioista ja yläselästä aika paljon. Mutta ehkäpä tuollainen paita saakin olla iso. En myöskään jaksanut hirveästi kiinnittää huomiota siihen, että raitojen värit menisivät kohdilleen. Kyllä tuosta silti tajuaa, että samaa lankaa on käytetty ja samaa paitaa on tehty.






Tänä talvena olen siis oppinut tykkäämään tästä ja näin ollen alkanut myös käyttää sitä. Kylminä iltoina sen kanssa on kiva käpertyä sohvan nurkkaan lämpimän kaakaon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti