tiistai 17. tammikuuta 2017

Talvinen askartelu: Punatulkku pahvista ja langasta

Nyt on vuorossa vähän jotain talvista (tai jouluista, vaikka joulu menikin jo) askartelua tänne minunkin blogiin. Joskus ala-asteella olen tainnut viimeksi askarrella tällaisen viimeksi eli punatulkun pahvista ja langasta.


Ensin piirsin punatulkun paperille. Vartalosta ja sen keskelle tulevasta reiästä sekä päästä olisi hyvä saada pyöreät eli kannattaa käyttää apuna jotain pyöreäpohjaisia esineitä. Tai harppia. Itse käytin tuikkukippoa, huulirasvatuubia ja maustepurkkia. Pyrstöä varten vedin ensin suoran viivan keskiympyrästä vartalon ulkopuolelle ja sitten piirsin toiset viivat, jotta keskiviivan molemmille puolille muodostui suunnilleen samankokoiset lohkot. Nokkakin pitää muistaa!


Sitten kaava leikataan irti ja piirretään mustalle pahville.


Linnut leikataan pahveista ja pahvit asetetaan vastakkain. Sitten kieritetään punaista, harmaata ja valkoista lankaa linnun vartalon ympäri (punaista vatsaan, valkoista pyrstön viereen selkäpuolelle ja harmaata pään viereen selkäpuolelle) samalla tavalla kuin mitä tahansa tupsua tekisi.


Seuraavaksi leikataan varovasti pahvien välistä langat poikki sekä vatsapuolelta että selkäpuolelta. Sitten kieritetään ripustuslankaa pahvien väliin tupsun ympäri ja kiristetään. Lopuksi tehdään vielä silmä rei'ittimellä. Tuon silmäreiän tekeminen on ehkä hankalin osuus, koska oikeaan kohtaan osuminen voi isolla rei'ittimellä olla vaikeaa.


Sitten lintu on valmis ripustettavaksi roikkumaan vaikkapa ikkunalle tai joulukuuseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti