tiistai 27. syyskuuta 2016

Virkattu lokerikko kylpyhuoneeseen

Kylpyhuoneessa ja vessassa on aina tunnetusti liian vähän säilytystilaa. Niinpä päätin ratkaista ongelman seinään kiinnitettävällä lokerikolla. En viitsinyt alkaa turhaan tekemään reikiä seinään jotain hyllyä varten. Itse asiassa minullahan oli kyllä jo vastaavanlainen lokerikko, mutta se oli väärän värinen. Ja sehän ei käynyt. Ja pakko myöntää, että idean tähän virkattuun lokerikkoon sain Ikeasta. Siellä myytiin joskus muinoin hyvin samantapaisia lokerikkoja, mutta ei ilmeisesti enää.


En löytänyt mitään ohjetta vastaavalle, joten kerrankin pääsin oikein omasta päästä keksimään. Ohjetta olisin oikeastaan tarvinnut vain lankamäärän arvioimiseen. Kun eihän tässä muuten mitään ohjetta tarvitsisi. On sen verran simppeli tehdä. Mutta tilasin sitä lankaa sitten oikein reippaasti, ettei vaan lopu kesken. Tilasin 16 kerää DROPS ♥ You #5 -lankaa (50g per kerä), joista loppujen lopuksi meni vajaa 9 kerää eli noin 425g. Käytin 5,0 mm koukkua.


Aloitin takakappaleesta. Ensin tein sen kokonaan neuloen. Sehän veti tietysti ihan kippuraan, kun olin saanut sen valmiiksi. Lisäksi se ei ollut kovinkaan jämäkkä. Niinpä purin koko hoidon ja aloitin alusta, mutta tällä kertaa virkaten. Se oli hyvä päätös, vaikka vihaankin purkamista. Takakappaleesta tuli 27 cm leveä (43s.) ja 56 cm korkea.

Sitten oli taskujen vuoro. Ensimmäisestä (eli alimmaisesta) tuli 19 cm korkea, toisesta ja kolmannesta 15 ja viimeisestä (eli kaikkein ylimmäisestä) 12 cm korkea. Lopuksi, kun kiinnitin taskut takakappaleeseen, tein jokaisen yläreunaan pienen, parin kolmen sentin taitoksen. Taskujen väleissä on noin sentin välit.


Viimeiseksi tein yläreunaan neljän sentin korkuisen kaistaleen, jonka taitoin kahtia, jolloin sinne väliin jäi käytävä. Vanhempieni luota löytyi juuri sopiva puukeppi (35,5 cm pitkä), jonka pujotin käytävän läpi. Sitten askartelin vielä kieritetystä langasta narun, jonka pujotin puukepin molempiin päihin ja näin sain myös ripustusnarun. Sitten vaan koukku seinään ja lokerikko roikkumaan siitä.


Taskujen reunat alkaa lerpattaa aika pahasti tavaroiden painosta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tippunut lattialle mitään. Ja tämä kuitenkin miellyttää silmää enemmän kuin se edellinen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Virkattu toukka

Pitihän toukalle toukka tehdä. Eli pehmolelu kaverin pojulle. Tähän rupesin aika lonkalta eli en suuremmin suunnitellut etukäteen. Etsin netistä sellaista pehmolelun ohjetta, johon saisin käyttää mahdollisimman paljon eri värejä (taka-ajatuksena käyttää jämälankoja pois). Löysin englanninkielisen ohjeen virkatulle toukalle ja päätin tehdä sellaisen niistä väreistä, joita nyt lankakoreissa jo oli. Onneksi on tullut jo vähän tehtyä noita virkattuja pehmoja, joten englanninkielinen ohje ei ollut mikään mörkö.

Pyysin luvan ohjeen suomentamiselle ja blogiin kirjoittamiselle. Ohjetta muokkasin vain vähän. Omassa toukassani on vartalossa yksi ns. jaoke ja siis yksi jalkapari vähemmän. Myöskin värit ovat vähän erilaiset. Lisäksi vartalon yhdessä jaokkeessa ei ole 9 krs niin kuin ohjeessa vaan 8 krs. Jalkojen värien kanssa en jaksanut alkaa leikkimään, joten päätin helpottaa ja tehdä jokaisen jalan päähän mustat tossut. Ja naamaan kirjailin suun, nenän ja silmät.



Tässä vielä ohje suomeksi kokonaisuudessaan (huom, tämä oma versioni):

Pää ja vartalo
(huomaa, että täyttäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja täyttää pikkuhiljaa työn edetessä)

tee aloituslenkki keltaisella langalla
1. krs: 6 ks aloituslenkkiin (6 s)
2. krs: 2 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (12 s)
3. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (18 s)
4. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks kumpaankin 2 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (24 s)
5. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks jokaiseen 3 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (30 s)
6. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks jokaiseen 4 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (36 s)
7. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks jokaiseen 5 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (42 s)
8. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks jokaiseen 6 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (48 s)
jatka vihreällä langalla
9. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks jokaiseen 7 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (54 s)
tässä välissä kannattaa kirjailla suu, nenä ja silmät
10.-19. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (54 s)
20. krs: (2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen 7 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (48 s)
21. krs: (2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen 6 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (42 s)
jatka violetilla langalla
22. krs: (2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen 5 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (36 s)
23.-30. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka oranssilla langalla
31.-38. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka punaisella langalla
39.-46. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka vihreällä langalla
47.-54. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka sinisellä langalla
55.-62. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka keltaisella langalla
63.-70. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
jatka violetilla langalla
71.-75. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (36 s)
76. krs: (2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen 4 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (30 s)
77. krs: (2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen 3 seuraavaan s:aan) koko krsn ajan (24 s)
78. krs: (2 ks yhteen, 1 ks kumpaankin 2 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (18 s)
79. krs: (2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (12 s)
80. krs: 2 ks yhteen koko krs:n ajan (6 s)
itse virkkasin vielä yhden kerran 2 ks yhteen (5 s)
lanka loppujen silmukoiden läpi ja päättely

Jalat

4 keltaista
2 violettia
2 oranssia
2 punaista
2 vihreää
2 sinistä

tee aloituslenkki mustalla langalla
1. krs: 6 ks aloituslenkkiin (6 s)
2. krs: 2 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (12 s)
3. krs: (2 ks seuraavaan s:aan, 1 ks seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (18 s)
4. krs: (2 ks seuraavaan s:saan, 1 ks kumpaankin 2 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (24 s)
5.-6. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (24 s)
7. krs: (2 ks yhteen, 1 ks kumpaankin 2 seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (18 s)
8. krs: (2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan s:aan) koko krs:n ajan (12 s)
jatka "värillisellä" langalla
9.-18. krs:  1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (12 s)

Antennit

2 keltaista

tee aloituslenkki keltaisella langalla
1. krs: 6 ks aloituslenkkiin (6 s)
2. krs: 2 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (12 s)
3. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (12 s)
4. krs: 2 ks yhteen koko krs:n ajan (6 s)
5.-13. krs: 1 ks jokaiseen s:aan koko krs:n ajan (6 s)

Sitten enää jalkojen ja antennien kiinnittäminen vartaloon ja päähän ja voilà!




Omasta toukastani tuli noin 34 cm pitkä. Pään ympärysmitta on noin 26 ja vartalon 19 cm. Jalat ovat päästä tyveen noin 7 cm ja antennit 5,5 cm.

Vähän pelkäsin, että millaistahan väkerrystä ja nysväämistä jaloista ja antenneista tulee, mutta aika kivuttomasti ne valmistuivat. Enemmän tuskaa (niin kuin aina) tuotti jalkojen (14 kpl!!) kiinnittäminen vartaloon. Mutta taisin onnistua kiinnittämään ne edes suht samalla tasolle. Ja onneksi antenneja oli vain kaksi.

Kävin katsomassa pojua viikko hänen syntymän jälkeen ja annoin toukan samalla reissulla.Kun virkattu toukka laitettiin elävän toukan viereen niin samankokoisiahan ne olivat. Olisi muuten varmaan pitänyt liittää mukaan joku viiden vuoden korjaustakuu, kun villi veikkaus on, että pari jalkaa ja antennit saattavat lähteä heti ensimmäisenä irti...